Ratavuorot
Ratavuorot SATLSTO:n radoilla
Tällä sivulla vuoden 2023 suunnitellut ratavuorot. Vuoroihin voi vuoden mittaan tulla (ja yleensä tuleekin) muutoksia. On hyvä muistaa, että SATLSTO:n radat ovat ensisijaisesti puolustusvoimien käytössä ja heillä on täysi oikeus perua lyhyelläkin varoitusajalla ns. siviilivuorot aina tarpeen niin vaatiessa. Lisäksi toisinaan radoilla voi olla myös TASERA:n jäsenien ratakohtaisia varauksia (kilpailut, ampumakokeet jne), jolloin radat voivat olla ko. tapahtuman ulkopuolisilta suljettuja.
Päiväkohtaisen ratavaraustilanteen näet TSS -ratavuorojärjestelmästä. Samasta järjestelmästä näet reaaliajassa myös sen, ovatko päävalvoja ja ratavalvoja paikalla ja radan käyttö täten mahdollista. Kannattaakin tallentaa osoite tss.tasera.fi -selaimen suosikkeihin. Huomaa myös, että talvikaudella (1.10. - 31.3.) päävalvojavuoroja ei ole jokaisena arki-iltana. Talvikaudella rata-alueella voi harjoitella sellaisinakin päivinä, joille päävalvojaa ei ole nimetty, mutta tuolloin yhteisön tulee itse nimetä keskuudestaan alueelle päävalvoja.
Linkki TSS -ratavuorojärjestelmään tässä alla. HUOM! Linkki avaa sivuston uuteen välilehteen. Järjestelmän ohjeet sivun alaosassa.
PS: Radan päävalvojan tavoittaa valvontavuoron aikana numerosta 050 512 8654.
Rata-alueen yleisaikataulu
1.1. - 31.3.
➢ Ma: ei päävalvojaa
➢ Ti: ei päävalvojaa
➢ Ke: 17:00 – 20:00
➢ To: ei päävalvojaa
➢ Pe: ei päävalvojaa
➢ La: 10:00 – 16:00
➢ Su: Ei vuoroja
1.4. - 31.5.
➢ Ma: 17:00 – 20:00
➢ Ti: 17:00 – 20:00 (Rata 7: IPSC)
➢ Ke: 17:00 – 20:00
➢ To: 17:00 – 20:00 (Rata 7: SRA)
➢ Pe: 17:00 – 20:00
➢ La: 10:00 – 16:00
➢ Su: Ei vuoroja
1.6. - 31.7.
➢ Ma: 17:00 – 20:00
➢ Ti: 17:00 – 20:00 (Rata 7: IPSC)
➢ Ke: 17:00 – 20:00
➢ To: 17:00 – 20:00 (Rata 7: SRA)
➢ Pe: 17:00 – 20:00
➢ La: 10:00 – 16:00 VAIN .22LR CAL!
➢ Su: Ei vuoroja
1.8. - 30.9.
➢ Ma: 17:00 – 20:00
➢ Ti: 17:00 – 20:00 (Rata 7: IPSC)
➢ Ke: 17:00 – 20:00
➢ To: 17:00 – 20:00 (Rata 7: SRA)
➢ Pe: 17:00 – 20:00
➢ La: 10:00 – 16:00
➢ Su: Ei vuoroja
1.10. - 31.12.
➢ Ma: ei päävalvojaa
➢ Ti: ei päävalvojaa
➢ Ke: 17:00 – 20:00
➢ To: ei päävalvojaa
➢ Pe: ei päävalvojaa
➢ La: 10:00 – 16:00
➢ Su: Ei vuoroja
Radan 4 (liikkuvan maalin rata) ratavuorot 2023
Vuororunko viikonpäivittäin kesäkaudelle 2023 (1.4. - 30.9.).
Tässä esitetty jako kuvaa vakioaikataulua. Mahdolliset poikkeukset (radan viranomaisvaraukset, RHY:n hirvikokeet jne) merkitään erikseen TSS -ratavuorojärjestelmään. Niinä viikonpäivinä, jolloin radalla on useampia yhteisöjä samaan aikaa, vuoron ns. vetovastuu vaihdetaan vuoroviikoin. Vetovastuu merkitty yhteisän nimen perään sulkeisiin.
Maanantaisin: Kortemaan Eränkävijät ry (vv parittomat viikot) & Lentokonetehtaan Erämiehet ry (vv parilliset viikot)
Tiistaisin: Tampereen Varuskunnan Metsästysyhdistys*
Keskiviikkoisin: Pirkkalan Metsästysyhdistys ry
Torstaisin: Länsi-Lempäälän Erämiehet ry (vv parittomat viikot) & Säijän Metsästysseura ry (vv parilliset viikot)
Perjantaisin: Yhteisvuoro
Lauantaisin: Ei vakiovuoroja - rata TASERA:n kaikkien jäsenien käytettävissä
*HUOM! Vuoden 2023 hirvikokeet ammutaan tiistaisin 1.8. - 5.9. Koepäivinä radalla ei ole harjoituksia.
